Meidän Poika, se vääräuskoinen kolmen siskon joukossa,
sukupuoli, jollaisia en koskaan kuvitellut tekeväni.
Poika tekee täysillä kaiken, keskittymiskyky on täysi kymppi.

Ihailtavin ja samalla äitiä ärsyttävin piirre on Pojan tapa herätä aamuisin.
Aamukuuden ja -kahdeksan välillä se tapahtuu, singahdus,
jolloin Poika hyppää pystyyn ja on täynnä toimintaa.
Toistaiseksi se on lähinnä rasittavaa, sillä tämän ominaisuuden myötä on hävinneet ne lököaamut, jolloin sängyn pohjalla vanutaan ja odotetaan opitimaalista hetkeä ylösnousemukselle. Mutta toisaalta, tämä on varmasti piirre, josta on Pojalle itselleen hyötyä tulevaisuudessa.



Poika on hymynaama, harvoin kärttyinen, sopeutuvainen nuorimies.
Ei kukaan jaksa aina olla aurinkoinen, mutta yleensä Poika on.
Pojan hymy ja avoimmuus hurmaa paatuneimmatkin lapsenkaihtajat.

Poika hurmaa puhumalla, poika hurmaa pussaamalla.
Poika hurmaa tilanteisiin sopivilla sutkautuksilla. Mistä lie ne kumpuavatkaan.
Pojalta luonnistuu silmän vinkkaukset, kulmakarvojen kohottelut ja muut Casanovan elkeet. Jo nyt.

Pojat on poikia, vaikka siskojen joukossa elääkin.
Ennen Pojasta piti isona tulla Prinsessa. Nyt haaveet on muuttuneet, Pojasta tulee Ratsastaja.
Isän mielestä samoissa vesissä liikutaan edelleen.

Pojan lempieläin on hevonen, eikä mikä tahansa hevonen, vaan Pertti.
Pertti on kuulemma Pojan ja Poika Pertin.



Pojilla ja isillä on tunnetusti "juttuja", niitä poikien asioita,
mihin äitien ja siskojen ei tarvitse edes yrittää puuttua.
Loppukesästä kuvioihin astui Harry Potter.

Elokuvia ei vielä ole lupa katsella, mutta romaanimuotoisia kirjoja Poika "lukee" ja kantaa niitä kainalossaan.
Se Isän ja Pojan yhteinen juttu on Wii.



Isä pelaa ja Poika katsoo. Poika pelaa ja Isä katsoo.
Niin tai näin, kivaa niillä tuntuu olevan.
Joinakin päivinä poikaa pitää kutsua Roniksi, toisina Harry Potteriksi. 
Hermioneksi ei vielä ainakaan.

Pojan lempielokuvan täytyy olla UP.
Jos mikään muu ei miellytä, tämä pelastaa tilanteen. 
Nyt on menossa toinen levy ensimmäisen koettua muutaman kohtalokkaan tapaturman.



Tämän pojan ollessa kyseessä en ole peloissani sohvaperunoitumisesta.
Siis siitä, ettei mikään muu enää kiinnosta kuin ruudun tuijottaminen.
Siihen Poika on ihan liian aktiivinen.




  Ja jos joku sattuu ihmettelemään tämän postauksen funktiota, kerrottakoon, että sitä ei varsinaisesti ole.
Olkoot tämä vaikka vastine vaillinaisesti täytetylle vauvakirjalle.
Neljän lapsen äiti ei niitä enää täyttele,