Meidän Kirppu, Kääpiöprinsessa on kohta jo kolmevuotias!

Sisarussarjan rauhallisin, harkitsevaisin, ujoin.
Se lapsi, joka jaksaisi siirrellä helmiä purkista toiseen vaikka tunnin.
Lapsi, joka tykkää leikkaamisesta, maalaamisesta ja piirtämisestä,
viimeksimainitusta jopa siinä määrin, että äiti joutuu vähän useammin uudelleenmaalaamaan seiniä.

Prinsessa on lapsi, jolla on maailman kauneimmat korkkiruuvikiharat
ja ihastuttava hymykuoppa.



Pikkuprinsessa  ei varmasti jää jalkoihin meidän porukassa, sillä Prinsessalla on Ääni.
Hän ei epäröi käyttää ääntään, näin on ollut jo syntymästä saakka.
Silloin kun Prinsessa on tyytyväinen, hän on hyvin, hyvin hiljainen.
Mutta jos Prinsessa kokee jäävänsä jostain paitsi, sen kyllä kuulee.

Tämä lapsi on Hyvin Huolissaan asioista.
Hyvin Huolissaan siitä tuleeko roska-auto silloin kun hän kävelee kotitiellä.
Hyvin Huolissaan siitä jos ulkona tuulee. Hyvin Huolissaan monista asioista.
Syvään Huoleen kun yhdistetään Ääni,
saadaan aikaan Vinkuminen.
Äiti voisi elää ilman Vinkumista.

Äänen lisäksi tällä lapsella on Oma Tahto.
Oma Tahto määrää muun muassa mitkä vaatteet puetaan, kuka pukee ja missä järjestyksessä.

Prinsessa tykkää tietysti prinsessajutuista. Hiusten harjauksesta, meikeistä, mekoista.
Prinsessaelokuvista, koruista, hulmuavista helmoista.
Pitsistä, tyllistä, käsilaukuista ja korkokengistä.

Prinsessa pitää myös hiekkaleikeistä, askartelusta, pallopeleistä.
Prinsessan voisi "unohtaa" telkkarin eteen vaikka koko päiväksi,
sillä kun Prinsessa on tyytyväinen, täällä on todella rauhallista.

Prinsessan uusin lempielokuva on tällä hetkellä tietysti Barbien 12 tanssivaa prinsessaa.



Lapsi tanssii kaikki tanssikohtaukset ja lumottuna katselee muut kohdat.
Myös vanha suosikki Risto Räppääjä ja Nuudelipää
on onneksi sekin vielä lemppari. 

Prinsessa osaa hienosti laulaa mukana kaikki laulut.



Tämä lapsi on se, joka salaa luikahtaa isompien sisarusten huoneisiin,
maalailee kynsilakalla kynsiensä lisäksi koulupöydät,
karkaa sängyn alle pelaamaan (luvattomasti) DS:llä ja on siellä hipihiljaa, kun äiti etsii.

Yksi Prinsessan lempipuuhista on ääneen lukeminen,
meidän talossa kaikki kirjat alkaa "Olipa kerran..."